3.7.2015

Pihapäivitys

Eilinen puuhailtiin tehokkaasti pihalla koko päivä ja paljon on taas saatukin aikaan sitten viime näkemän.  Kävin aamutuimaan kuvailemassa aikaansaannoksia ihanassa aamuauringossa eilisillan vesisateen jälkeen. Ja olipa muuten jo lämmin, vaikka kello ollut kuin kahdeksan. Tästä päivästä taitaa tulla kuuma. Ja ei ole muuten helppoa kuvata, kun joka puolella on kuitenkin vastassa joku kaaos ja keskeneräisyys, joita pitää yrittää rajata pois kuvista. 

Aitaa on noussut niin sivupihalle kuin vanhan portin viereen etupihallekin. Vanha portti ja aidanpätkä vain maalattiin samaan sävyyn tässä vaiheessa, sen kohtalo määräytyy lopullisesti sitten myöhemmin. Pihalle tullessa vastassa on ensimmäisenä suklaakirsikka. Tämän jälkeen näkyy uusi perennapenkkini, joka on tehty terassin jatkoksi vanhan varaston eteen.





Valmista ei suinkaan vielä ole, pieni puutarha- ja kivien hakureissu pitää vielä tehdä, että saadaan tämä etuosa pihasta lopullisesti kuntoon. Takapihan liuskekivien välissä olevaan betonirumpuun istutin pensasmustikan. Ajatus oli vielä ostaa toinenkin sille kaveriksi, se tulisi nurmikkoalueen ja liuskekivien reunalle. Ja siten vain sormet ja varpaat ristiin, että pian pihastamme poimitaan niin pensasmustikkaa kuin aivan oikeaa metsämustikkaakin kuntan puolelta, unohtamatta tietenkään suklaan makuista kirsikkaa. Myös takapihan uusi nurmikko kasvaa jo kovaa vauhtia ja alkaa itse asiassa kohta vaatia jo ensimmäistä leikkuutaan.



WP:n puolella homma etenee kivasti. Koodattu on kuin vanha nörtti konsanaan pari päivää ja jos hyvin käy, saan uudet sivut auki tämän viikon loppuun mennessä. Vaikka muutoin WP on todellakin huomattavasti monipuolisempi ja helpompi käyttöinen kuin Blogger, niin yhtä asiaa kummastelen. Osaako joku kertoa, saako sinne muodostettua albumeja kuvista (muuten kuin päivämäärärajauksilla)? En ole keksinyt tähän ratkaisua. Sieltä ei myöskään tunnu pääsevän noutamaan kuvia nettialbumeista. Nyt on kuvien jako ja järjestely ollut niin mutkatonta kun siirrän Picasan albumeista kuvat web-albumeihin ja menevät suoraan kategorioittain. Sieltä niitä on helppo hakea juttuihin ja käyttää samaa kuvaa uudelleenkin tarpeen vaatiessa. Jos jollain on tähän jotan opastusta, niin olisin kovasti kiitollinen. 

1 kommentti :

  1. Paljon olette kyllä saaneet aikaiseksi. Olisipa kiva nähdä toi livenä 😉

    VastaaPoista